Me

Meidän tarinamme

Alussa oli ajatus.

Yrityksemme alkoi samoin kuin mikä tahansa tarina tahdonvoimasta ja tavoitteiden saavuttamisesta.

Vuosi oli 2008, oli hämärtyvä ilta ja vettä satoi kaatamalla. Armeijapalvelustaan suorittavat kaksi parikymppistä kaverusta tulivat iltalenkillä maailmanmenoa pohtiessaan siihen lopputulokseen, että yksityinen turvallisuusala tarvitsee nimenomaan heidän maagista kosketustaan. Aika oli NYT kypsä ja maailma tähän valmis. Siinä hetkessä syntyi päätös ja loppu onkin jo tätä päivää.

Näiden kahden kaveruksen mielestä turvallisuusalalla oltiin monella tapaa vielä lapsenkengissä ja stereotypioiden orjia. Ravintoloiden ovimiehinä työskenteli usein juroja nyrkkeilijäbodareita ja festivaaleilla talkoolaisia makkarapalkalla. Muuttuneessa 2000-luvun maailmassa tämä ei enää käynyt päinsä.

Hyväntuulinen ASIAKASPALVELU – palvelun HENKILÖKOHTAISUUS – ketterä JOUSTAVUUS
näistä muodostuvat yrityksemme ideologian peruspilarit yhä tänäkin päivänä.

 Tuosta sateisesta iltalenkki-hetkestä on nyt yli 10 vuotta ja paljon on ehtinyt tapahtua tässä ajassa. 

Kiitos kaikille jotka olette jo osa tätä tarinaa, ja teille jotka ette vielä ole…

 

Juuso
Toivonen

Toimitusjohtaja

Turun turvallisin mies.

 Alalla vuodesta 2006, silti edelleen nuorekas ja notkea kuin aurajoki. Asiakaskokemuksen suurvisiiri, turvallisuuspäälliköiden Lionel Messi, henkilökohtainen palveluiden räätäli käytössänne, olkaa hyvä!

juuso.toivonen@xsec.fi

Erkka
Verho

Henkilöstöpäällikkö

Muuttujien Merlin

Sellaista muuttujaa, yllätystä, mutkaa tai mäkeä ei ole vielä tullut vastaan, jota tämä tirehtööri ei olisi ratkaissut. Erkka vastaa yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin lisäksi yrityksemme henkilöstöhallinnosta, työvuorosuunnittelusta sekä uusista tuoteinnovaatioista.

erkka.verho@xsec.fi

 

Sami
Heikkilä

Koulutus- ja projektipäällikkö

Lukemattomissa liemissä keitetty monitoimimies, jolta eivät lopu ideat eikä sopeutumiskyky. Samilta löytyy niin muodolliset kuin muodottomat pätevyydet kouluttaa vaikka ja mitä. Siksi hän pitkälti vastaakin yrityksemme koulutustarjonnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Jottei tekeminen lopu kesken, niin tuotteiden valmistus ja maahantuontikuviot suunnitellaan yhdessä Erkan kanssa.

sami.heikkilä@xsec.fi

 

Aarne
Tuomisto

Myymäläpäällikkö

Lempeän poikamaisen hymyn takaa löytyy päättäväinen luonne ja mittaamaton tuotetietopankki. Jos tämä mies ei muista tuotetietojen pienimpiäkin yksityiskohtia, niin sitten… hän tarkistaa ne koneelta. Aarnen löydät yleensä päämajaltamme Kalevantie 35, Turku. Samalla löydät kaiken muunkin tarvitsemasi.

aarne.tuomisto@xsec.fi

Leo
Lipasti

Myyntipäällikkö

Hänen nimensä on Lipasti, Leo Lipasti. Hän vastaa sinulle siitä miten, milloin, miksi ja mitä me myymme. Löytyypä tarvitsemasi tuote tai palvelu meiltä jo tai ei, Leo on mies johon sinun kannattaa ja jopa tulee olla yhteydessä. Karismaattisen komean ulkonäkönsä ja silkinpehmeän persoonansa lisäksi tämä mies kyllä tietää mistä puhuu!

Myyntimaestro Lipasti, palveluksessasi!

 

Maarit
Mikkola

Hallintopäällikkö

Jokaisessa yrityksessä tulee olla yksi luontainen johtaja, yksi joka ohjaa ja kaitsee laumaa vaikka kompassi olisi rikki ja veneen pohjassa reikiä. Maarit on nähnyt tämän yrityksen nousut ja notkahdukset eikä enää vähästä hätkähdä. Hänen hallussaan on yrityksemme kassalippaan avaimet sekä taloushallinnon askelmerkit. 

maarit.mikkola@xsec.fi